Vaahtokarkki

 

Missä vaahtokarkit kasvavat?

Nykymuotoiset vaahtokarkit valmistetaan siirapista, sokerista, vedestä, liivatteesta, maissitärkkelyksestä, väreistä ja aromeista, mutta alun perin vaahtokarkit on tehty Rohtosalkoruusun (Althaea officinalis, englanniksi Marshmallow, kutsutaan myös lääkemalva) juuresta.

Vaahtokarkkien historia ulottuu muinaisiin egyptiläisiin, pariin tuhanteen vuoteen ennen ajanlaskun alkua.  Karkin valmistukseen on käytetty juuren maitiaisnestettä, joka on saatu juuresta irti liottamalla ja keittämällä. Maitiaisnesteeseen on sitten lisätty hunajaa, hedelmiä, siemeniä, pähkinöitä. Innokkaat muinaisen vaahtokarkkiversion tekijät käyttävät tänä päivänä kuivattua Rohtosalkoruusun jauhettua juurta.

Rohtosalkoruusun kaikki osat kukista juuriin ovat syötäviä. Lehdet käyvät salaattiin, juuret voidaan syödä raakana tai paistettuna. Juuria on käytetty Lähi-idässä katovuosina ravintona.  Rohtosalkoruusu on nimensä mukaisesti rohdoskasvi ja juurta (kutsustaan myös nimellä alteanjuuri) on käytetty vaikka mihin hengitystievaivojen hoidosta haavojen ja aknen hoitoon.

Juuri sisältää fenolihappoja, flavoneoideja ja lima-aineita (musiineja= proteiini, joka sitoo runsaasti vettä ja tekee esimimerkiksi syljen liukkaaksi). Kuten englanninkielinen nimi kertoo (marsh=suo), Rohtosalkoruusu viihtyy kosteassa ja aurinkoisessa paikassa. Se kasvaa noin metrin pituiseksi ja kasvaa luonnonvaraisena Euroopassa. Ilmeisesti se viihtyy meilläkin ja siemeniä näyttäisi myyvän mm. Hyötykasviyhdistys. Taidan laittaa siementilauksen menemään! 

Ja vielä vaahtokarkkien historiaan: 1800-luvulla ranskalaiset kondiittorit tekivät vielä käsin maitiaisnesteestä, munanvalkuaisesta ja sokerista pehmeitä karkkeja, 1800-luvun lopussa maitiaisneste korvattiin liivatteella ja 1956 otettiin vaahtokarkkien valmistuksessa käyttöön, meidän elintarviketeknologien rakastama ekstruuderi (Iso ruuvi, jolla voi kovassa lämmössä ja paineella valmistaa kaikenlaista muovien muovaamisetsa muroihin ja kasvisproteiinivalmisteisiin).

Lähteet:

https://www.puutarha-artikkelit.fi/artikkelit/erikoisemmat-ruokakasvit-rohtosalkoruusu/
https://puutarha.net/kasvikortisto/perennat/rohtosalkoruusu_604.htm
http://www.yrttitarha.fi/kanta/rohtosalkoruusu/


Kommentit